Tuomi Logistiikka, Lahdesjärvi.

Tietoa, taitoa ja osaamista

Olemme julkisella puolella toimiva, yhteiskunnallisesti vaikuttava hankinnan ja logistiikan ammattilainen.

Hankintapalveluissa olemme keskeisessä roolissa valmistelemassa asiakkaidemme merkittäviä hankintoja yhteistyössä heidän kanssaan. Julkisissa hankinnoissa liikkuvat suuret rahat, joten on selvää, että onnistuneilla hankinnoilla voidaan vaikuttaa kuntalaisten varojen tehokkaaseen käyttöön. Tavoitteemme hankinnoissa on etsiä rohkeasti sekä toiminnallisesti että taloudellisesti vaikuttavia ratkaisuja asiakkaidemme monialaisten palveluiden toteuttamiseksi.

Merkittävä osa toimintaamme ovat kattavat logistiikkapalvelumme, jossa yhdistyvät useat tavaravirrat, tuotteiden varastointi ja tehokas toimitusketju aina hankinnasta toimitukseen sekä sisälogistiikkaan.

Tuotamme pitkällä kokemuksella laajasti erilaisia yhteiskunnan tukemia henkilökuljetuspalveluita, kuten vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuksia, palveluliikennettä sekä koulukuljetuksia. Vuosien varrella hioutunut toimintamallimme henkilöliikennepalveluissa on todettu tehokkaaksi ja toimivaksi.

Tuotamme palveluita in house -periaatteen mukaisesti omistaja-asiakkaillemme. Alta löydät listan omistajistamme.

Vaikuttavuusraportti 2020

Vaikuttavuusraportti 2019

Toimintakertomus 2020

Toimintakertomus 2019

Toimintakertomus 2018

Tuomi Logistiikan hallitus

Jyrki Liljeroos, puheenjohtaja
Antti Jokela
Wilma Karikko
Mikko Koskela
Riitta Koskinen, varapuheenjohtaja
Kimmo Laitinen
Mika Malinen
Timo Toivonen

Tuomi kuvissa