Vieläkö muistat heidät?

Julkaistu:

19.02.2021

Siiri ja Tommi jatkoivat Tuomella 2019 kesän pestinsä jälkeen.

Siiri työskenteli kesällä 2019 Kuohkessa, josta jatkoi projektityöntekijänä tutkimus ja kehitystiimissämme. Siiri oli mukana ideoimassa ja kehittämässä hankintapäällikköpalvelua ja siirtyi alkusyksystä hankinta-asiantuntijaksi. Siiri jatkaa uudessa tiimissään hankintapäällikköpalvelun parissa ja tekee myös tulevaisuudessa julkisia hankintoja omistaja-asiakkaillemme.

Tommi työskenteli kesän 2019 varastollamme, josta siirtyi kesän jälkeen Kätsyttäjäksi TAYS:ille. Tommi on viihtynyt hyvin uusissa tehtävissään; aktiivisena innostujana päässyt mukaan kehityshankkeisiin ja syksyn 2020 aikana hän siirtyi vastuulogistikon tehtäviin.