Emilian kesä lakitiimissä

Julkaistu:

14.03.2022

Emilian polku Tuomen harjoittelijaksi sai alkunsa vinkistä sekä avoimesta hakemuksesta ”Tuomi ja sen toiminta oli minulle jo ennestään tuttua, sillä olin tutustunut julkisiin hankintoihin aiemman harjoittelun kautta ja julkisen puolen toiminnan lainalaisuudet olivat minulle tuttuja.” Rekryprosessi eteni sujuvasti etänä ja Emilia koki saaneensa kattavan kuvan tehtävän sisällöstä ja Tuomen kulttuurista jo haastattelun aikana. Myös aktiivinen tiedotus sai kiitosta hakijanäkökulmasta.

Emilia perehtyi tehtäviinsä johtavan lakimiehen Kirsikka Kivimäen kuunteluoppilaana, jonka kautta tutustui tuomilaisiin ja pääsi heti mukaan tehtäviin sekä käsiteltäviin asioihin. ”Otin heti sellaisen asenteen että kysyn itse rohkeasti ja liityn palavereihin hieman aiemmin jotta pääsee tutustumaan ihmisiin etänäkin. Näin rakennettiin luottamusta ja madallettiin kynnystä kysyä asioita myös minulta” Kirsikalta tulikin rohkaisua ottamaa vastuuta sekä kantaa asioihin, jonka kautta Emilia koki osaamisensa kehittyvän kesän aikana.

Lakimiesharjoittelijan tehtäviin kuului mm. hankintaoikaisupäätöksiä, markkinaoikeuden vastineita, juridista konsultointia sekä sparrailua ja sopimusoikeudellisia koukeroita. Emilia nostaa parhaana asiana tehtävästä sen, että tekeminen on todella laaja-alaista, vaikka toimitaankin tiettyjen lakien piirissä. Hyvässä tasapainossa pääsi keskittymään itsenäisesti sekä tekemään yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa sekä tuomen sisällä että ulkopuolelta.

”Vaikka perehtymisessä auttoikin se että minulla oli hieman valmista osaamista, niin tärkeintä tehtävään sisään pääsemisessä oli ennen kaikkea oma innokkuus oppia ja selvittää asioita”
Lakimiesharjoittelijan tehtäviä Emilia suosittelee henkilöille, jotka ottavat avoimesti vastaan uudet haasteet eivätkä pelkää ottaa vastuuta ja haasteita. ”vaikka ei olisikaan julkisten hankintojen osaaja, voi kehittyä huimasti jos uskaltaa mennä mukavuusalueen ulkopuolelle”.

Kevään aikana Tuomi uudisti arvonsa ja kesätyöntekijätkin päästettiin ääneen. Emilia kokee että arvot ovat samaistuttavia, joihin jokainen Tuomen persoona sopii. Omaa sydäntä lähellä on arvo ”me uskallamme” sillä hän koki saaneensa lisää rohkeutta ammatillisen osaamisen kehittämiseen ja Tuomessa kannustetaan aina arvojen mukaisesti.

Kesän jälkeen Emilia siirtyi tuomella osa-aikaiseksi ja lähti viimeistelemään oikeustieteiden maisterinopintojaan Rovaniemelle.