Ari, kesä 2020 Hatanpään sisäisissä kuljetuksissa

Julkaistu:

19.02.2021

Arin tie Tuomen kesätöihin aukesi avoimen haun ja haastattelun kautta. ”Rekrytoinnin aikana kerrottiin talosta ja tehtävistä, sain myös lisätietoa siitä millaisia ovat sisäisen kuljetuksen tehtävät”. Kaupan alalla ikänsä olleelle Arille uudenlaiset tehtävät tuntuivatkin virkistävältä vaihtoehdolta.

Kesätyön alkaessa vastaanotto Hatanpään sisäisessä kuljetuksessa, sekä perehdytys sujuivat hyvin ja vaikka aluksi tuntui, että oli ”pihalla kuin lumiukko” niin pian tehtävät olivat jo tuttuja ja työkavereilta sai runsaasti apua niin alussa kuin kesän aikanakin. Arin tehtäviin kuuluivat sisäisessä kuljetuksessa tavaroiden jakoa, pyykkien ja roskien kuljetusta sekä puhelimen päivystystä.

”Olen tosi tyytyväinen kesääni Tuomella ja tehtävät sopivat kaikille aivan laidasta laitaan.” Kesän jälkeen Ari jatkoi Tuomen matkaansa TAYS:ille sen sisäisiin sokkeloihin ja uusissa ympyröissä tehtäviä on riittänyt mukavasti.