Terkkuja hakijalle!
Kaipaatko päiviisi merkityksellistä tekemistä pönötysvapaassa yrityksessä, jossa tehdään töitä ihminen edellä? Meillä huono huumori kukkii päivittäin ja välitämme toisistamme: niin työkavereista kuin asiakkaistakin. Vakaana työnantajana juuremme ovat syvällä Pirkanmaan maaperässä ja toiminnallamme on yhteiskunnallista vaikuttuvuutta. Meillä viihtyy laaja joukko rentoja ja innokkaita tekijöitä mm. julkisten hankintojen ja tarvikelogistiikan parissa.
Kannustamme toinen toisiamme kehittymään ja kehittämään yhdessä huomisen Tuomea. Nyt on sinun vuorosi kertoa meille, mistä innostut ja mitä etsit!


Avoimet työpaikat
Tuomen rekrypolku




Taina, hankintavastaava
Miten päädyit Tuomeen töihin? Vuonna 2004 aloitin työskentelyn Pirkanmaan sairaanhoitopiirillä materiaalipalveluiden kuljetusyksikössä, jossa ajauduin työskentelemään myös kilpailutusten parissa ja mielenkiintoni niitä kohtaan heräsi. Siirryin Taysin materiaalipalveluiden hankintoihin hoitotarvikehankintojen pariin vuonna 2012 ja vuonna 2016 siirryin muiden mukana Tuomeen. Silloin aloitin myös hankinta-asiantuntijan tehtävissä työskentelyn. Hankinnat ovat kulkeneet työhistoriassani mukana pitkään. Aluksi ne olivat vain osa […]
Lue uratarina tästä

Henriikka, hoitotarvikeasiantuntija
Miten päädyit Tuomeen töihin? Ennen Tuomessa aloittamista työskentelin kehitysvammaisten hoitolaitoksessa vastaavana, enkä ollut edes ajatellut uuden työpaikan hakemista. Hain avoimessa haussa olevaa paikkaa, koska tehtävä oli kuvauksen perusteella kuin minulle tehty. Hakukierroksen tuloksena aloitinkin Tuomessa marraskuussa 2017. Olen opiskellut vaikka mitä. Vuonna 1995 valmistuin leikkaus- ja anestesiasairaanhoitajaksi. Tämän jälkeen opiskelin merkonomiksi ja myöhemmin vielä hallintotieteiden […]
Lue uratarina tästäEemeli, logistiikka-assistentti
Miten päädyit Tuomeen töihin? Alun perin tulin armeijan jälkeen töihin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lajittelukeskukseen. Siirryin myöhemmin kuljetustyöntekijäksi ajamaan trukkia PSHP:n sisäiseen kuljetukseen, josta siirryin Tuomeen muiden mukana vuoden 2016 alussa. Kätsy-hyllytyspalvelun logistiikka-assistentiksi siirryin vuoden 2018 alussa, kun paikka tehtävään aukesi ja esimieheni tiedusteli kiinnostaisiko homma minua. Ajauduin vähän vahingossa logistiikka-alalle, mutta olen viihtynyt hyvin ja päässyt […]
Lue uratarina tästä

Päivi, palveluesimies
Miten päädyit Tuomeen töihin? Aloitin Tuomessa vuonna 2012 osa-aikaisena palveluneuvojana vuokratyöfirman kautta. Muutaman vuoden päästä siirryin talon kirjoille ja aloin työskennellä kokoaikaisesti. Vuonna 2016 olin vastaavan palveluneuvojan sijaisena ja sille tielle jäin kunnes vuonna 2018 minua pyydettiin kuljetustenohjauskeskuksen palveluesimieheksi. Aloitin tehtävässä toukokuussa 2018. Jo aloittaessani Tuomessa osa-aikaisena, toivoin, että saisin täältä kokoaikaisen työpaikan ja niinhän […]
Lue uratarina tästäJarno, logistiikka-asiantuntija
Miten päädyit Tuomeen töihin? Urani Tuomessa alkoi muutaman mutkan kautta jo syksyllä 2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin aikaan. Olin loppusuoralla opinnoissani ja etsin töitä opinnäytetyöni ohella tehtäväksi. Avoimen hakemuksen lähetettyäni sain kutsun haastatteluun PSHP:n varastolle. Työhaastattelumatkalla juna hajosi ja myöhästyin haastattelusta, mutta onnekseni sain kuitenkin paikan TAYSin keskusvaraston keräilyssä. Myöhemmin siirryin tavaran vastaanottoon ja muihin varaston hommiin. […]
Lue uratarina tästä

Työnhakijoille
Kaipaatko päiviisi merkityksellistä tekemistä pönötysvapaassa yrityksessä, jossa tehdään töitä ihminen edellä? Meillä huono huumori kukkii päivittäin ja välitämme toisistamme: niin työkavereista kuin asiakkaistakin. Vakaana työnantajana juuremme ovat syvällä Pirkanmaan maaperässä ja toiminnallamme on yhteiskunnallista vaikuttuvuutta. Meillä viihtyy laaja joukko rentoja ja innokkaita tekijöitä mm. julkisten hankintojen ja tarvikelogistiikan parissa. Kannustamme toinen toisiamme kehittymään ja kehittämään […]
Lue uratarina tästäHaastattele meitä, niin kerromme mielellämme lisää 🙂

Meille voi laittaa myös sähköpostia osoitteeseen rekrytointi@tuomi.fi Hakemukset kuitenkin vain järjestelmämme kautta!