Vastuullisuusmatkalla kohti parempaa tulevaisuutta

Jos sinulta ja vieressäsi seisovalta ystävältäsi kysyttäisiin, tiedättekö mitä vastuullinen liiketoiminta tarkoittaa, vastaisitte todennäköisesti kyllä. Jos jatkaisimme keskustelua ja pyytäisin teitä kuvailemaan vastuullista liiketoimintaa, vastauksenne voisivat erota toisistaan paljonkin.

Vastuullisesta liiketoiminnasta puhuttaessa jollekin tulee mieleen ensimmäisenä lapsityövoiman kieltäminen, toiselle työntekijöiden tasapuolinen kohtelu, kolmas pohtii asiakkaiden syrjimättömyyttä siinä missä neljäs ja viides miettivät ympäristön kannalta uusiutuvan energian käyttöä tai korruption kitkemistä. Vastuullinen liiketoiminta on kaikkea tätä ja paljon muutakin. Yleisesti yritysten vastuullisuudesta puhuttaessa tarkoitetaan kokonaisuudessaan vastuuta ympäristöstä ja yhteiskunnasta, sekä yhtäältä yrityksen taloudellista kestävyyttä. Lakien mukainen toiminta ei kuitenkaan ole sama asia kuin vastuullinen yritystoiminta – yrityksen vastuullisuus kun alkaa vasta lakien noudattamisen jälkeen.

Vastuullinen yritystoiminta on laaja kokonaisuus johon tuotetaan jatkuvasti tuoretta tietoa ja uusia ratkaisuja, joten siinä ei tulla koskaan valmiiksi. Ajattelemmekin Tuomessa toiminnan vastuullisuuden kehittämistä matkana, joka ei koskaan pääty. Matkalle on kaikkien lähdettävä viimeistään nyt, sillä ilmastokriisi ja luonnonmonimuotoisuuden hävitys vain kiihtyvät nykyisen kaltaisella toiminnalla, eikä niiden vaikutuksilta säästy kukaan.

Olemme edistäneet Tuomessa kaikkia vastuullisuuden osa-alueita vuosien varrella erilaisin toimenpitein, mutta kehittäminen on ollut enemmän tai vähemmän pistemäistä. Osana visio- ja strategiatyötä tunnistimmekin tarpeen ottaa merkittävän harppauksen vastuullisuuden suhteen. Vastuullisuuden ollessa valtava kokonaisuus, keskitymme ensimmäisenä erityisesti ympäristövastuullisuuteen.

Useat yritykset ja organisaatiot ovat sitoutuneet tiukkoihin ympäristötavoitteisiin tai julkaisseet itse itselleen asettamiaan pitkän tähtäimen tavoitteita. Me Tuomessa emme ole vielä tällaista tehneet. Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen on se, ettemme tyydy tarkastelemaan vain asioita jotka ovat suorassa ohjauksessamme, kuten toimitilojemme energia-asioita tai muutaman oman automme käyttövoimaa, sillä merkittävimmät ympäristövaikutukset liittyvät epäsuoriin päästöihimme, kuten kauttamme kulkevien tavaroiden toimitusketjuihin. Toisena syynä on se, ettei meillä ole vielä riittävästi tietoa uskottavan tavoitteen ja toimenpidesuunnitelman laatimiseen. Koska haluamme laajasti tarkastella ympäristövaikutuksiamme ja saada aikaan aitoa muutosta, tarvitsemme paljon tietoa toimenpidesuunnitelman laatimiseen, sillä tavoite ilman toteuttamiskelpoista suunnitelmaa on toiveajattelua.

Ympäristövastuullisuuden kehittäminen yksin on vaikeaa, ellei mahdotonta. Jokainen yritys toimii osana arvoverkkoa. Oleellista on tarkastella tätä verkkoa niin laajasti kuin mahdollista, sillä pahimmillaan yhden toimijan ympäristövaikutuksen vähentäminen aiheuttaa jonkun toisen toiminnan negatiivisten ympäristövaikutusten lisääntymisen. Asiaa edistää se, jos useampi arvoverkossa on sitoutunut samaan tavoitteeseen. Pyrimme Tuomessa yhtenäisiin ympäristötavoitteisiin niin asiakkaiden kuin toimittajienkin kanssa. Olemme aloittaneet päämäärätietoisen vastuullisuusmatkamme ja ensimmäisten rastien suunta on selvillä. Tiedämme, että tarvitsemme vielä paljon lisää tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, sekä tietoa ja ymmärrystä, jotta osaamme kohdistaa vastuullisuuden kehittämisen panokset oikein. Emme näe tätä solmukohtana vaan opin paikkana – olemme valmiita tekemään töitä paremman tulevaisuuden puolesta.