Nysse-alueen työtaistelun vaikutukset Tuomen välittämiin taksikuljetuksiin 23.11.2023

Tampereen seudun joukkoliikenteen Nyssen lakko voi vaikuttaa Tuomen välittämissä kuljetuksissa taksien saatavuuteen torstaina 23.11.2023.

Alun perin Tampereen Ratikkaa ja Tampereen kaupunkiliikenteen (TKL) bussilinjoja koskenut poliittinen lakko laajenee koskemaan myös yksityisiä liikennöitsijöitä. Lakon laajeneminen tarkoittaa sitä, että ratikkaliikenteen lisäksi koko Nysse-alueen bussiliikenne on pysähtymässä torstaina 23.11.2023.

Pyydämme matkustaja-asiakkaitamme huomioimaan lakon mahdolliset vaikutukset matkoissaan.

Tampereen Pali-palveluliikenne liikennöi lakon aikana normaalisti. 

AKT:n linja-autoliikennettä koskevan lakon vaikutukset Pali-linjoihin

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n linja-autoliikennettä koskeva lakko alkoi viime yönä 1.3. klo 03:00. Tuomi Logistiikan osalta lakko vaikuttaa tällä hetkellä Palin 9B-linjaan, jota ei ajeta lainkaan.  

Pali 9B-linja liikennöi välillä Tesoma-Rahola-Pispa-Keskusta ja sitä ajetaan yhdessä linjan 9A kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että puolet Pali 9-linjan kuljetuskapasiteetista on poissa, jonka vuoksi autojen odotusajat voivat olla asiakkaillemme normaalia pidempiä. Tämänhetkisen tietomme mukaan Palin linja 9B jää ajamatta koko tämän viikon osalta 1.-3.3. Lakon mahdollisesti jatkuessa 6.-10.3. tiedotamme tarkemmin sen vaikutuksista mahdollisiin muihin Pali-linjoihin.

Auto- ja kuljetusalan lakko voi vaikuttaa taksien saatavuuteen ja osaan Pali-linjoista

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT on antanut linja-autoliikennettä koskevan lakkovaroituksen, joka toteutuessaan alkaisi 1. maaliskuuta kello 3.00 alkaen. Lakko päättyisi 10. maaliskuuta kello 3.00. Samalle aikajaksolle ajoittuu myös Rautatiealan unionin RAU:n sekä JHL:n lakkovaroitukset rautatiealalle 6.3. alkaen. RAU:n ja JHL:n rautatiealan lakko vaikuttaisi myös Tampereen ratikan liikennöintiin.

Vaikutuksia taksien saatavuuteen etenkin ruuka-aikoihin

Laajat joukkoliikennettä koskevat lakot lisäävät toteutuessaan taksien kysyntää huomattavasti ja heikentävät niiden saatavuutta, erityisesti niinä aikoina, jolloin ihmiset liikkuvat eniten (aamut ja iltapäivä).

Taksien mahdolliset saatavuushaasteet lakon aikana voivat näkyä kuljetustenohjauskeskuksemme välittämissä VPL- ja SHL-kuljetuksissa, ryhmäkuljetuksissa ja hiihtoloman jälkeen mahdollisesti myös koulukuljetuksissa. Autoja voidaan joutua etsimään normaalia kauemmin, tai kaikilta osin soveltuvaa autoa ei ole välttämättä saatavilla tiettyyn ajankohtaan (esim. inva-taksi).

Lakko voi vaikuttaa myös Pali-linjoihin

Mikäli AKT:n lakko toteutuu, saattaa sillä olla myös vaikutuksia Tuomen järjestämiin Pali-palveluliikenteen kuljetuksiin: jotkut Pali- linjat tai -reitit voivat jäädä ajamatta lakon seurauksena.

Seuraamme lakkotilanteen kehittymistä ja tiedotamme lakon mahdollisista vaikutuksista tarkemmin asiakkaitamme, kun saamme asiaan lisäinformaatiota.

AKT:n lakon vaikutukset Tuomi Logistiikan tarviketoimituksiin

Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n keskiviikkona 15.2. alkanut lakko ei tämänhetkisten tietojemme mukaan tule vaikuttamaan suuresti Tuomen tarviketoimituksiin. Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä operoivat sopimuskuljetusyrityksemme eivät kuulu AKT:n lakkotoimenpiteiden piiriin.

Lakon ulkopuolelle on myöskin rajattu lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelu sekä kuljetukset, joilta osin hoitotarviketoimituksemme tulevat kulkemaan lähes normaalisti.

Tarviketoimittajamme ovat tiedottaneet meitä tällä hetkellä vähäisistä tai kohtalaisista vaikutuksista edustamiensa tuotteiden jakeluun liittyen. Tällä hetkellä vaikutukset näyttävät olevan lähinnä viivästymisiä toimituksissa, erityisesti tuontituotteiden osalta, koska satama-ahtaajat kuuluvat myös lakon piiriin.

Tiedotamme lakon vaikutuksista toimituksiimme tarkemmin, mikäli lakkotilanne pitkittyy tai saamme päivitettyä tietoa toimittajiltamme. Pahoittelemme mahdollisia viivästyksiä toimituksissamme.

Tuomi Logistiikka Oy
Antti Sinervo
Logistiikkajohtaja
p. 040 831 6709
antti.sinervo@tuomilogistiikka.fi