Tuomen yritysmerkki.

Ryhmäkuljetukset

Ryhmäkuljetuksia ovat esimerkiksi erityislasten koulukuljetukset, kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintamatkat sekä vanhusten päiväkeskuskuljetukset. Oikeuden kuljetuksiin myöntää kustakin osa-alueesta vastaava viranomainen. Ryhmäkuljetukset suunnitellaan etukäteen asiakkaidemme kuljetustarpeiden perusteella. Asiakkaat noudetaan kotoa sovittuun aikaan ja kuljetukset toteutetaan automaattisesti sovitun jakson ajan. Samalla kyydillä kulkee mahdollisuuksien mukaan eri asiakasryhmiä järkevän kuljetuskokonaisuuden muodostamiseksi ja kustannustehokkuuden lisäämiseksi.

Kuntakohtaiset ohjeet

Lukuvuoden 2020-2021 kuljetusohjeet Tampereen koulukuljetusten piirissä olevien lasten huoltajille löytyvät alta.

Tampereen alue

Teisko-Aitolahden alue

Instructions for school transportations in Tampere (in English)


Yhteystiedot

Koulukuljetukset

Tuomi Logistiikan järjestämät koulukuljetukset (esimerkiksi erityislaisten ja Teiskon-Aitolahden koulukyydit)
koulukyyti@tuomilogistiikka.fi
p. 03 5678 106

Pyydämme olemaan yhteydessä ensisijaisesti sähköpostilla.


Kehitysvammaisten työkyydit

Tampereen kaupungin asiakkaina olevien kehitysvammaisten työkyydit:
tyokyyti@tuomilogistiikka.fi
p. 03 5678 108

Pyydämme olemaan yhteydessä ensisijaisesti sähköpostilla.


Toisen asteen opiskelukyydit

tyokyyti@tuomilogistiikka.fi
p. 03 5678 108

Pyydämme olemaan yhteydessä ensisijaisesti sähköpostilla.