Kanta Logistiikka Oy ja Tuomi Logistiikka Oy yhdistyvät 1.7.2022

Julkaistu:

07.04.2022

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella toimiva Kanta Logistiikka yhdistyy Pirkanmaalla toimivan Tuomi Logistiikan kanssa 1.7.2022 lähtien. Yhdistymisestä on päätetty tänään 7.4.2022 molempien yhtiöiden yhtiökokouksissa. Yhdistymisen jälkeen sulautuva yhtiö jatkaa Kanta-Hämeessä Tuomi Logistiikka Oy:nä. Yhdistymisessä Kanta Logistiikan koko henkilöstö siirtyy osaksi Tuomi Logistiikan henkilöstöä.

Yhdistymisellä tavoitellaan laajempaa volyymia valikoimiin sekä maantieteellisesti kattavampaa logistiikkaverkostoa. Kanta Logistiikan väistyvä toimitusjohtaja Jukka Rantanen kiteyttää ajatuksensa yhdistymisestä näin ”Näen yhdistymisessä pelkästään positiivisia asioita: Tuomi Logistiikan kanssa yhdistyessämme saamme toiminnallemme leveämmät hartiat. Suurempien volyymien ansiosta asiakkaamme saavat kustannustehokkaita palveluja ja logistiikkaratkaisuja käyttöönsä nykyistä laajemmin. Suuremmilla resursseilla pystymme jatkossa myös varautumaan paremmin tulevaisuuden mukanaan tuomiin haasteisiin”.  

Tuomi Logistiikan toimitusjohtaja Vesa Haapamäki on kollegansa kanssa samoilla linjoilla: ”Yhdistyminen Kanta Logistiikan kanssa merkitsee meille ennen kaikkea alueellista laajentumista, liiketoimintamme kasvua ja mahdollisuutta kehittää palvelua. Olemme toimineet jo jonkin verran Kanta-Hämeen alueella ja nyt mahdollistunut yhdistyminen on luonnollinen jatkumo mm. yhteistyölle Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kanssa. On tärkeää, että saamme joukkoomme Kanta Logistiikan osaavan henkilöstön toteuttamaan Tuomen kehittyviä palveluita uudella toiminta-alueellamme”.

Kanta Logistiikka toimii Kanta-Hämeen alueen julkisen sektorin logistiikkayhtiönä vastaten mm. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin, Hämeenlinnan kaupungin sekä ympäryskuntien logistiikkatarpeista.  

Tuomi Logistiikan liiketoiminta perustuu julkisen puolen logistiikka-, hankinta- ja henkilökuljetuspalvelujen asiantuntijuudelle. Tuomi Logistiikan asiakkaita ovat mm. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Tampereen kaupunki, Pirkanmaan kunnat sekä muut yhtiö- ja kuntayhtymäasiakkaat.

Yhdistymisen myötä Tuomi Logistiikan henkilöstö kasvaa nykyisestä noin 330 henkilöstä noin 360 henkilöön. Ennustettu liikevaihto yhdistymisen myötä vuodelle 2023 on yli 150 milj. euroa.

Lisätietoja:

Vesa Haapamäki
Toimitusjohtaja
Tuomi Logistiikka Oy
p. 041 730 0406
vesa.haapamaki@tuomilogistiikka.fi