Erään arvotyön tarina

Julkaistu:

03.08.2021

Viime vuoden lopulla pysähdyimme pohtimaan sitä, mitä meistä oli tullut yhtiön nelivuotisen taipaleen aikana. Juuremme ulottuvat kahteen erilaiseen julkiseen organisaatioon ennen yrityksen perustamista ja olemme kasvaneet monella mittarilla, emmekä vähiten uusien Tuomen tekijöiden muodossa. Emme kuitenkaan ole aikaisemmin oikein pysähtyneet miettimään tapaamme toimia ja sitä, mistä kulttuurimme koostuu. Rehellisyyden nimissä on todettava, että entiset arvomme olivat jääneet intran syövereihin. Totesimme, että on aika määritellä uudestaan se tapa, jolla toimimme arjessa. Tarvitsimme yhteisen punaisen langan, joka yhdistää kaikkia Tuomen tekijöitä. Tarvitsimme arvot, jotka toimivat apunamme arjen valintatilanteissa.

Yhteistyökumppaniksi arvojen muotoiluun saimme yrityskulttuuritoimisto Leidenschaftin. Pitää nostaa hattua Leidenschaftin raudanlujalle ammattitaidolle kulttuurin kehittämisen vaativalla kentällä. Muotoiluprojektiin kuului oivalluttavia työpajoja henkilöstölle ja johdolle sekä todella paljon keskustelua arvoistamme johtoryhmän kanssa. Työhön Leidenschaft toi kaksi tärkeää periaatetta, jota noudatimme ja jotka mielestäni varmistivat onnistuneen lopputuloksen; kaikki lähtee johdon sitoutumisesta ja arvot tehdään ohjaamaan ihmisiä, ei bisnestä. Johdon pitää tuntea yrityksen arvot omakseen, jotta niihin voi täysillä sitoutua. Ja ilman sitoutunutta johtoa koko muun porukan arvojen mukaiselta tekemiseltä katoaa pohja. Koska arvojen tehtävä on ohjata ihmisten tapaa toimia arjessa, arvot tehtiin meidän ihmisille, ei asiakkaille tai omistajille. Halusimme luoda meidän näköiset ja meitä kuvaavat arvot, jotka jo nyt näkyvät arjessa ja joissa löytyy myös tavoiteltavaa, jota kohti lähdemme nyt kulkemaan.

Työn tuloksena meille muotoutui kolme arvoa meitä ohjaamaan ja Tuomen tekijöitä yhdistämään. Välitämme toisistamme on näistä ensimmäinen, joka hyvin nopeasti nousi keskusteluissa vahvasti esiin. Meillä välittäminen tarkoittaa toisemme arvostamista ennen kaikkea ihmisinä, mutta myös työkavereina ja ammattilaisina. Välittämistä on myös se, että jokainen on arvokas tittelistä riippumatta. Meillä asema organisaatiossa ei määritä sitä, miten voi toisia kohtaan käyttäytyä. Vaikka olisimme asioista eri mieltä, kunnioitus toista kohtaan säilyy. Meille tärkeää on se, että asiat riitelee, ei ihmiset. Välittämistä on tietenkin myös toistemme auttaminen ja avun saaminen tiukassa paikassa. Haluamme, että kulttuurissamme avun pyytäminen ei ole heikkoutta, vaan viisautta. Meille välittäminen on oikeudenmukaisuutta ja tarvittaessa myös jämäkkyyttä, vaikka se tarkoittaisi ratkaisuja, jotka eivät ole kaikille mieluisia.

Me uskallamme kehottaa tuomilaisia kokeilemaan uutta ja mokailemaankin, kunhan pysähdytään katsomaan myös peruutuspeiliin, jotta samaa virhettä ei tehdä montaa kertaa peräkkäin. Virheet opettavat usein enemmän kuin onnistumiset, kunhan muistamme etsiä juurisyytä juurisyyllisten sijaan. Kannamme yhdessä vastuuta epäonnistumisista ja onnistumisista. Uskaltamista on myös se, että teemme työtä persoonallamme. Meillä ei tarvitse heittää erillistä työminä-takkia päälle aamuisin, vaan meillä voi olla aidosti oma itsensä. Se vaatii meitä kaikkia myös kunnioittamaan erilaisuutta ja huomioimaan työkaverit omassa toiminnassa.

Meillä saa myös pitää hauskaa ja uskomme yhteistyön voimaan Rennosti yhdessä -arvomme mukaisesti. Rentouden mahdollistaa se, että meitä rohkaistaan tekemään töitä omana itsenämme. Meillä on hyvin leimallista se, että tiimejä yhdistää yhteinen huumori, vaikka teemme hyvin haastavienkin asioiden kanssa töitä. Kaverin tukeen voi aina luottaa, eikä yksin tarvitse pärjätä. Usein apua saa kysymättäkin! Toimivaan yhteistyöhön liittyy oleellisesti myös luottamus; luottamus siihen, että jokainen tekee parhaansa, luottamus työkaverin osaamiseen, luottamus tiimin kykyyn ratkaista ongelmia ja viedä hommaa eteenpäin, kunhan päämäärä on selkeä.

Vietimme henkilöstömme ja arvojemme ansaitsemaa lanseerausjuhlaa huhtikuussa Tampere-talon ammattitaitoisissa käsissä. Järjestimme ajan hengen mukaisesti tilaisuuden striimattuna Tampere-talon studiolta, mutta saimme lanseerausbileistä siitä huolimatta ihanan vuorovaikutukselliset ja viihdyttävät. Improvisaatioteatteri Snorkkeli vastasi tilaisuuden juonnosta ja viihdyttävästä ohjelmasta yhdessä upeasti heittäytyvän johtoryhmämme kanssa (tilaisuus sisälsi mm. johtoryhmän arvoimpron). Saimme kuulla myös henkilöstömme ajatuksia arvopaneelin muodossa.

Minulle tärkein tehtävä tänä keväänä ja kesänä on ollut se, että jokaiselle tuomilaiselle mahdollistetaan osallistuminen arvokeskusteluun ja työntekijöiden ajatukset arvoistamme tulevat laajasti kuulluksi. Meillä onkin ollut upean kollegani Laura Tähkävuoren kanssa varsinainen arvomaraton, kun johdon ja esihenkilöiden arvotyöpajojen lisäksi käymme vetämässä jokaisessa tiimipalaverissa arvokeskustelun. Tiimien kanssa käydyt keskustelut ovat olleet niin hienoja ja tärkeitä. Keskustelut ovat olleet oivaltavia, liikuttavia ja silmiä avaavia. Olemme arvotyön kautta tavoittaneet sen, mikä yhdistää meitä kaikkia tuomilaisia. Olemme myös saaneet todella tärkeää palautetta siitä, missä meillä on vielä yhdessä tekemistä, jotta arvomme näkyisivät vielä paremmin arjessamme.

Kun olemme jutelleet tuomilaisten kanssa, voimme todeta jo nyt, että olemme onnistuneet uusien arvojen muotoilussa vähintäänkin hyvin. Lähes poikkeuksetta palaute arvoista on ollut se, että arvot tuntuvat aidoilta, lämpimiltä, vastaavat omia arvoja, tuntuvat jo nyt hyvin tutuilta ja kuvaavat hyvin nykyistä tekemistä. Arvot ovat sellaiset, että niistä on helppo nähdä yhteys omaan työhön, mutta ne tuntuvat tärkeiltä myös työn ulkopuolisessa elämässä. Tärkein lähtökohtamme oli se, että arvot pitää olla sellaiset, jotka aidosti ohjaavat valintoja ja tekemistämme arjessa. Sellaiset, jotka tehdään meidän ihmisille ja jotka kuvaavat todella meitä. Mielestäni meillä on nyt loistava ponnistuslauta sille, että näistä arvoista todella pidetään kiinni arjessa, eivätkä ne unohdu hiirimaton koristukseksi tai tsemppilauseiksi neukkareihin. Meillä arvot ovat arkea.

Paula Sipilä

Paula Sipilä

HRD-asiantuntija

Paula Sipilä on Tuomi Logistiikan HRD-asiantuntija, jonka työnkuvaan kuuluu mm. työhyvinvointiin, johtamiseen ja palkitsemiseen liittyvien henkilöstöasioiden kehittäminen. Paulan sydäntä lähellä ovat erityisesti työnantajamielikuva ja hakijakokemus sekä hyvä johtaminen.