Tuomi Logistiikan palvelunumeroissa merkittäviä häiriöitä

Tuomi Logistiikan palvelunumeroissa on havaittu häiriöitä torstaina 5.9. aamuyöstä lähtien, mikä näkyy mahdollisesti pidentyneinä jonotusaikoina. Häiriö koskee kuljetustenohjauskeskusta (KUOHKE), ryhmä- ja potilaskuljetuksia sekä Tuomen asiakaspalvelua. Tällä hetkellä puheluihin vastataan varajärjestelmän turvin, ja osa puheluista ohjautuu alihankkijalle. Häiriön syytä selvitetään yhteistyössä teleoperaattorin kanssa.

Henkilöliikenteen kyytien välittymisessä häiriöitä – korjattu

Häiriöt eivät estä kaikkia kyytejä välittymästä, mutta aiheuttavat viivästymisiä ja mahdollisesti joihinkin kohteisiin ei saada lainkaan autoa. Järjestelmätoimittajan puolella tehdään töitä jatkuvasti asian ratkaisemiseksi. Pahoittelemme häiriöstä aiheutuvaa haittaa. Päivitys: ongelmat saatiin ratkottua 3.9.2019 illalla ja henkilöliikenteen kyydit välittyvät jälleen normaalisti.  

Postin lakon vaikutus Tuomi Logistiikan toimitusaikoihin

Posti- ja logistiikkaunioni PAU on ilmoittanut 2.-4.9.2019 järjestettävästä lakosta. PAU:n ilmoituksen mukaan käsittelyn ja lajittelun lakosta rajataan ulkopuolelle asiakkaiden terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät lähetykset. Lakko tulee kuitenkin vaikuttamaan tavarantoimittajilta saapuviin toimituksiin ja tätä kautta myös Tuomi Logistiikan toimitusaikoihin tulevina viikkoina. Tuomi Logistiikka käy aktiivista keskustelua toimittajien kanssa vaikutusten minimoimiseksi, ja pyrkii kaikin mahdollisin keinoin varmistamaan … Jatka lukemista Postin lakon vaikutus Tuomi Logistiikan toimitusaikoihin

Tuomi Logistiikan vastine: Valkeakosken kaupunki rikkoi hankintalakia: sote-taksien ajovälityssopimus olisi pitänyt kilpailuttaa

Tuomi Logistiikan vastine Alma median julkaisemaan uutiseen Valkeakosken kaupunki rikkoi hankintalakia: sote-taksien ajovälityssopimus olisi pitänyt kilpailuttaa (Valkeakosken Sanomat 21.8.2019 ja Aamulehti 21.8.2019) Kyseisessä tuomiossa markkinaoikeus katsoi, ettei kuljetustenohjauskeskuksen (KUOHKE) välitystoiminta ole hankintalain mukainen yhteishankintayksikön yhteishankintapalvelun tukitoiminto. Kyseessä on uusi linjaus, sillä asiasta ei ole aikaisempaa oikeuskäytäntöä. Esimerkiksi varastotoiminnot katsotaan lain esitöiden mukaan olevan yhteishankintapalvelun tukitoimintoja. … Jatka lukemista Tuomi Logistiikan vastine: Valkeakosken kaupunki rikkoi hankintalakia: sote-taksien ajovälityssopimus olisi pitänyt kilpailuttaa

Tuomi Logistiikan kiinteistössä vesivahinko – toimituksissa mahdollisia viiveitä

Tuomi Logistiikan Lahdesjärven varastotiloissa keskiviikkona 24.7. tapahtuneen vesivahingon johdosta varaston toiminta keskeytyi hetkellisesti. Ripeän toiminnan ansiosta tuotevahingoilta vältyttiin, ja varasto toimii jälleen normaaliin tapaan. Vesivahingon korjaustöistä johtuen kuluvan viikon toimituksissa saattaa kuitenkin esiintyä viivettä. Tuomi Logistiikka pahoittelee tilanteesta aiheutuvaa haittaa, ja pyrkii kuromaan aikataulun kiinni loppuviikon kuluessa.

Tuomi Logistiikan palvelunumeroissa häiriöitä

Tuomi Logistiikan palvelunumeroissa on havaittu häiriöitä klo 8.15 alkaen tiistaiaamuna. Häiriö koskee kuljetustenohjauskeskusta (KUOHKE), ryhmä- ja potilaskuljetuksia sekä Tuomen asiakaspalvelua. Tällä hetkellä puheluihin vastataan varajärjestelmän turvin, mikä pidentää jonotusaikoja. Häiriön syytä selvitellään.      

Tuomi Logistiikan uusi toimitusjohtaja on KTM Vesa Haapamäki, 49

Tuomi Logistiikka Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu kaupunginjohtaja, KTM, insinööri Vesa Haapamäki, 49. Haapamäki siirtyy tehtävään Virtain kaupunginjohtajan virasta, jossa hän on vastannut Virtain kaupunkikonsernin johtamisesta. Haapamäki aloittaa Tuomi Logistiikan palveluksessa 2.9.2019. Varatoimitusjohtaja Erkki Harju hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä kunnes Haapamäki ottaa tehtävän vastaan. Lisätietoja: Tuomi Logistiikka Oy hallituksen puheenjohtaja Pekka Anttila p. 040 057 1147

Sähkökatko on ohi

Tuomi Logistiikan sähkökatko on ohi ja puhelinlinjamme toimivat jälleen normaalisti. Pahoittelemme katkosta aiheutunutta häiriötä.